keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Kun ei onnistu niin ei onnistu

Viime maanantain oli ohjatuissa tokotreeneissä lähes epätoivonen fiilis, että pakkohan sitä oli vielä puolelta öin avata kone ja tulla höpöttämään. Oli laji mikä tahansa niin aina ei voi voittaa, eikä onnistua vaikka haluais, ei edes joka kerta. Aina se jotenki kummasti helpottaa tämä treeniblogi-purkaus huonoinaki päivinä, kun se ei yksinkertasesti pelkkää onnistumista ole niin miks ei jakaa niitä kaikkia muitakin ei-niin-oppikirjan mukaan menneitä 😄 Harmittaa kun on jääny taas kirjaamatta muita treenejä viimeajoilta sen tarkemmin. Ei oo juurikaan ollu energiaa avata konetta ja viettää sen parissa sitä tuntia iltaisin etenkin kun se vetelee viimeisiään. Mutta ettei tulis liian valittava teksti niin oon ollu ylpeä meidän paikkamakuusta ja käännöstreenit on tuottanu superhyvää tulosta. Ruutu saatu hyvälle alulle, istu-maahan vaihdon on kriteerin mukaset, sujuu mainiosti jo pitemmältäkin matkalta. Aiheena on ollu myös koirahäiriöt mm. perusasentotreenin lomassa, paikkamakuussa kun oltiin rivissä ja vuorotellen yksi käski koiransa luokse. Vaikka ite lähes odotan aina pahinta niiden suhteen niin Freya on pistäny parastaan.

Maanantaina oli aiheena valita joku liike tai liikkeen osa missä kaipaa apua ja mikä tuntuu junnaavan eniten paikoillaan. Mä valitsin kapulan pidon, kun sitähän ollaan vältelty viimeseen asti, ei vaan suju niin hyvin kuin haluais. Ei ehkä niinkään fiksu veto kokeilla rauhallista ja keskittymistä vaativaa liikettä treenin alkuun kun koira käy jo valmiiks normaalia enemmän kierroksilla. Piippaa, heiluu, häslää ja keskittyy johkin ihan muuhun ku olennaiseen. Kyllä on omakin hermorakenne koetuksella 😂 Freya on koira joka on oikeesti lepposa ja sen kanssa on helppo olla, tehdä tai mennä eikä se tosissaan ole mikään huutaja tai äänekkäin kaveri arjessakaan, kaikki koirat haukkuu ja reagoi eri asioihin äänillä mutta pointin nyt varmaan tajusi. Mutta samalla sen mood voi joskus vaihtua nollasta sataan ihan erinlaiseen. Pahimmillaan, mitä se onneksi on vähemmän ajasta se on niin vilkas ja joskus mun on vaikea saada sille oikeeta mielentilaa oikeeseen tehtävään, eihän sen tehtävän laadun pitäis riippua siitä tekeekö sen tunnin alussa vai lopussa tai siitä että ketä siinä treenikaverina on. Täytyis ite paremmin osata hallita ja vaikuttaa siihen viretilaan ja tekemiseen mikä tosissaan on vaikeaa käytännössä. Pienelle aussielle joka vaan tuntee asiat niin voimakkaasti se on joskus vaikeeta hillitä itteään, joskus tuntuu että se vois räjähtää silkasta innosta tai rakkaudesta, turhautumisesta puhumattakaan. Mun mielestä hyvin me ollaan silti sen asian kanssa  edistytty tän vuoden aikana ja uskon vahvasti että koko ajan opitaan vaan lisää. Tuli ihan hyviäkin toistoja ja Freyalla on idea mitä sen kapulan kanssa tehään. Tuli myös tökkäilyä, piippausta, nälväystä, mun tuijottamista ja piippausta, namikäden tuijottamista ja piippausta. Steppailua eestaas ja mitäs muuta. Mun fiilikseen ei ehkä auttanu parin tunnin yöunet ja pitkä työpäivä, varmasti sekin vaikutti molempiin kun ei ohjaaja käy ihan täysillä niin miten vois koirakaan. Ekaa kertaa ikinä treeneissä tuli fiilis, että saisko sittenki vaan lähtee kotiin ja koittaa enskerralla uudestaan.. :D

Lopputunnista kun jokainen oli vuorollaan käynyt Ellin ohjauksessa, tehtiin neljän pisteen rataa joissa oli eri tehtäviä. seuruuta oikealle ja vasemmalle kahdeksikkona - vasemmalle alkaa kääntymään jo kivasti mutta oikeaa vuorostaan täytyy alkaa työstää seuraavaksi. Perusasennon katsekontaktia, seuruuta houkutusten välissä niin, että koiralle tehtiin onnistuminen varmaksi eikä ajettu epäonnistumiseen, eli varman päälle vaikka askel kerrallaan. sekä hyppyä ja siinä eteentuloa. Ääntely jatkui normaalia enemmän mitä taas ite ihmettelin, se äänteli kun lähdin seuruuttamaan mitä se ei oo tehnyt kai ikinä, kun täytyi hetki istua tekemättä mitään, kun olis pitänyt olla kontaktissa perusasennossa kauemmin kuin kaksi sekunttia. Tokohyppy sensijaan sujui alusta asti hyvin. Malttoi odottaa, tuli kerrasta luokse ja parin vähän vinon eteentulon lisäksi saatiin pari superhyvää ja täpäkkää. 

Vähän jo naurattaa, mutta kyllä se valehtelematta kirpasee kun koko tunti ei suju sitten kokonaisuudessaan ollenkaan. Onhan niitä onnistumisia viimeaikoina ollukkin, että ois varmaan pitäny vastapainoksi odottaakkin näitä kertoja. Onneks on hyvä vertaistuki ja on se koirakin oikeesti hyvä. nää on näitä, huonoja päiviä itse kullakin. Niin kauan kun suurin osa on onnistumista ei voi olla muutaku tyytyväinen, lopulta sitä saa olla tyytyväinen kun työn tulokset näkyy. 

Töitä tehdään vielä sunnuntaihin saakka minkä jälkeen me vietetään pari vapaapäivää ja joulu Pohjanmaalla. Loppuvuosi otetaan treenejä rennommalla otteella ja vuodenvaihteen jälkeen palataan taas tiukemmin rutiiniin kiinni. Me toivotetaan kaikille super ihanaa joulua, syökää hyvin ja nauttikaa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti