keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Täytyykö koiraa pukea?

Asia mikä herättää mielipiteitä ja eläimen pukeminen mielletään joskus varsinkin ei-koiraihmispiireissä siihen, että koira pitää vaan jotain röyhelömekkoa, koirille suunniteltua lippistä ja mitä ikinä keksiikään - ihmisen omaksi huviksi. Jos nyt kumminkin mietitään vaan terveyden ja etenkin ennaltaehkäisyn kannalta pukemista mikä on varsinkin harrastuspiireissä hyvinkin yleistä. Hevosihmisetkin tietää hyvin, miten pienikin tuuli -  hyytävästä viimasta puhumattakaan voi pahimmillaan ottaa lihaksiin myös eläimillä. Treenikäytössä olevan hevosen lihakset on asia mitä vaan täytyy suojata ennaltaehkäistäkseen mm. loukkaantumisriskiä ja jumeja, se parantaa treenisuoritusta ja nopeuttaa palautumista. Noh, sama se on koirilla. 

Paljon riippuu rodusta ja joitakin karvattomia versioita tietysti täytyy pukea lähes vuodenpäivät. Toiset taas on luotu niin arktiseen olosuhteeseen, että ne vaan nauttivat mitä kylmempi on. Jokainen varmasti tuntee oman koiransa niin hyvin, oli pohjavillainen tai ei, että paleleeko se miten helposti. Pohjavillahan kun ei takaa, että koira sietää mitä tahansa kylmyysastetta. Mun mielipide kyllä on, että surullisenkin usein ihmiset ei edes tajua ajatella sitä, että koira voisi olla jumissa jostain - ihan samalla tavalla mitä ihmiset. Varsinkaan jos ei harrasta eikä sitä kautta oo täytynyt opiskella aiheesta. Yllättävän moni "tavallinen kotikoira" kärsii lihasjumeista ja jäykkyydestä eikä niitä sen kummemmin ikinä pueta oli sää mikä hyvänsä. Perusterveen ja etenkin nuoren koiran kroppa onneksi osaa korjata itteensä suhteellisen hyvin, mutta ei se pahitteeksi olis miettiä siltä tuulelta suojaamista teki koiran kanssa mitä hyvänsä tai rankan metsälenkin jälkeen jäähdyttelyä loimi päällä etenkin jos aikoo oleilla ulkona viileässä sen jälkeenkin. Tietenkään se koiran pukeminenkaan ei aina autuaaksi tee varsinkin jos kropassa on jo sitä jäykkyyttä olemassa ei se sitä tietenkään korjaa, mutta haittaakaan siitä ei tietystikkään oo.

Harrastaessa on ehdottoman tärkeää, että omalla toiminnalla minimoidaan koiran loukkaantumisriskit ja koiran kroppa huolletaan niin, että mitään vakavaa ei edes kerkeä syntymään. Lihasjumien tärkein ennaltaehkäisy on alku- ja loppuveryttely ennen treenirupeamaa ja nyt kun talvi tekee tuloaan, ulkona käyvä viima on ihan mahdoton - alkaa olla treenien jälkeinen pukeminen ajankohtasta. Monesti koirat joutuu oottamaan vuoroaan viileässä autossa josta se lähes suorilteen napataan kentälle, monissakaan halleissa ei ole talvisin lämmitystä jolloin odottaessa lihakset voi hyvinkin äkkiä viiletä ja aina ei ole aikaa käydä verkkalenkillä ennen jokaista omaa vuoroa. Treenatessa ei ole niinkään kyse koiran palelusta vaan juurikin niiden lihasten lämpösenä pysymisestä.

Miten meillä pukeudutaan? Oon halunnu Freyalle oikeestaan joka tarkotukseen yhden manttelin, meillä on treeneissä mukana aina BOTin verkkoloimi joka heitetään niskaan aina loppujäähkien ajaksi ja yleensä siihen saakka kun ollaan kotona, sisällä kotioloissa ei pidetä mitään. Back on track loimethan perustuu lämpöä heijastavaan welltex kankaaseen mikä vähentää lihasjännitystä ja edistää verenkiertoa. Ennen treenejä mennää hieman pidempi lenkki alkuun. Nyt kun alkaa pakkasetkin tulla heitetään BOT päälle jo varmasti ennen alkulenkkejä. Paljon oon kuullu ko tuotteista hyvää niin ihmis- kuin hevospuoleltakin. Erään spondyloosikoirankin käytöksestä on saanut huomata miten se loimi oikeasti vaikuttaa kipuilevaan selkään.

Toinen hankinta meillä oli sadetakki ihan jo senkin takia, että se suojaa tuulelta ja pitää sadetta - mitä täällä tuntuu nykyään olevan yhä enemmän. Mekin käydään ulkona useasti päivässä pidemmillä ja lyhyemmillä pissalenkeillä, se litimärkä koiranturkki alkoi jo hieman tympimään. Mukavampi myös koiralle, kun ei ihan aina kastu. 
Sadeloimena meillä on mustista ja mirristä hankittu Rukan stream sadetakki. Oon tykänny kyllä hurjasti! Söpöyden lisäks se on laadultaan tosi hyvä ja mahan kiinnitys teipeillä on ainakin tähän mennessä kestänyt hyvin ja tuntuu jämäkältä. Kokeiltiin kahta eri kokoa ja vaikka pienempi niistä meni kiinni ja istu kyllä päälle, tuo isompi koko mikä otettiinkin on paljon parempi vaikka onkin reilumpi ja mahakiinnityskin on kireimmällä mitä saa, mutta luulen, että jos yhtään on ihmisvaatteita rukalta kattellut niin ehkä sen kuuluukin olla sellainen. Se pysyy paikallaan eikä häiritte koiran liikettä yhtään. 





Samalla musti ja mirri reissulla kotiutettiin myös peruspomppa, kun halvalla sai :D Söpö väri viimevuoden mallistoa ja ainut Freyan kokokin jäljellä. Vaikka pakkasiin on vielä aikaa, on pomppakin ollut pari kertaa testissä ihan tuon jäätävän viiman vuoksi mikä ulkona nytkin käy. Pidemmille lenkeille se on varmaan liian kuuma vielä, mutta aamusin just heränneenä ei koira oo kyllä pistänyt yhtään pahakseen pienestä lisälämmöstä. Pomppa on tuulen ja vedenpitävä ja siinä on lämmin karvavuori. Istuvuus on myös bueno - se suojaa hyvin niskaa korkean kauluksen takia ja peittää takaa myös hyvin lihakset. Ainut miinus on puuttuvat jalkalenkit minkä takia se välillä valahtaa kovemmassa menossa, mutta ne ajattelin itte ommella kiinni kun ei ole iso työ. Takki pääsee myös käyttöön myös treeneissä botin päälle vielä parempaa suojaa antamaan. 

Ei mekään tietysti joka ulkoilulle näin loppuvuodestakaan heitetä kampetta niskaan ja kun pakkaset tulee niin varmasti mennään ulos lumeen riehumaan ilman loimia, itse pakkasta pahempi kun on se tuuli. Metsään mennessäkään ei sateen takia olla puettu vaan sitten ollaan kastuttu ja kuivailtu kotiin tullessa - mihin on muuten ihan paras keksintö mikrokuitupyyhe.




5 kommenttia:

  1. Marja-Leena ja Taika28. lokakuuta 2017 klo 14.13

    Ainakin Freyaa täytyy ehdottomasti pukea, se on niin syötävän suloinen tuossa sadetakissa ja pompassa!
    Ja oli muutkin perustelut ihan hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta 😁❤️ hymyilyttää aina varsinkin kun se talsii tuo rukan takki päällä

      Poista
    2. Marja-Leena ja Taika31. lokakuuta 2017 klo 9.22

      Mitä kokoa Freyan pomppa on?

      Poista
    3. Marja-Leena ja Taika1. marraskuuta 2017 klo 8.55

      Joo, samaa kokoa kaavailen Taikalle. Meillä on ennestään pari pomppaa koko 55, mutta näyttää liian isolta Taikalle.

      Poista