perjantai 13. tammikuuta 2017

Pentujen syntymä

Torstaina 12.1.2017 Pennut syntyivät. Kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Pentulaatikko-nimiltään Iines, Minni, Hessu ja Musta-Pekka. Ihanien Disneyhahmojen mukaan. Viralliset nimet paljastuvat myöhemmin. Pennut ovat mustia valkoisilla merkeillä, mutta yhdelle näyttäisi myös haalistuvan tan merkit. Niin kauniita pieniä. Keskiviikkona luin, että Lyylin synnytys on alkanut. Ihan kamalan jännittävää oli odotella ja luin valehtelematta viiden minuutin välein facebookia onko lisää infoa saatavilla. Yöllä ei nukahdettu kyllä ihan heti, aamulla herätessä ekana oli pakko tarkistaa onko pennut jo syntyneet, vielä sai odottaa hetken. En edes muista millon viimeksi olisin jotain jännittänyt niin paljoa. Kaikki meni loppuviimein hyvin ja kaikki neljä syntyivät terveinä.

Pennut olivat kuulemma jo mahassa meneviä ja vilkkaan oloisia. Jännittävä nähdä mitä kaikkea pienistä paimenen aluista kasvaa. Luonne-erojakin on jo nähtävillä mikä on hauska! Ensiviikolla näen pennut ensimmäisen kerran, sieltä tulee lisää kuvia joita tänne blogin puolelle varmasti laitan.
Toinen tytöistä tulee sitten tulevaisuudessa mulle, Minni tai Iines. Lisää pennuista löydät täältä.

Kamppeet on onneksi jo lähes kaikki hankittu, enää puuttuu kynsisakset, peti ja muuta pikkutavaraa. Ihan pikkusen ehkä hävettää myöntää, että oon alottanut tavaroiden hankinnan jotain kaksi vuotta sitten (:D), tavarat mitä pystyy hankkia sen tarkempaa kokoa tietämättä.  Ensimmäisen taluttimen ostin sillon keskisen alennusmyynnistä, hassuahan se on, mutta sen on vaan aina tiennyt, että koira tulee. Sopiikin kyllä mun hermoille ja lompakolle paremmin se, että valmistautuu pikkuhiljaa vaikka sitten liian aikasin, kuin että viimetippaan ja kaikki tarvittava muistettava kerrasta.

Laitoin myös blogin julkiseksi, vihdoin:D on se jo vuoden päivät pyörinyt enemmän ja vähemmän työn alla. Nyt kun pennut ovat jo maailmassa ja varmistui, että yksi tulisi mulle. Ajattelin sen hieman etukäteen tehdä, kun pohjakin on jo lähes valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti